Seuran junioritoiminta
Oulun Työväen Pursiseuran junioritoiminta
Seuran junioripurjehdusta aloiteltiin 50-luvulla Vikla- ja Lightning veneillä. Optimistijollat tulivat seuraan 60-luvun puolessa välissä. Optimistijollat ovat edelleenkin suosittuja ja uusina veneinä kilpaillaan Zoomeilla ja E-jollilla. Junioritoiminta on edelleen suosittua seuran nuorten keskuudessa Nykyisin nuorisotoiminta on keskitetty Sailing Team Oulu ry:n (STO) alaisuuteen.
Löydä purjehtimisen lumo
Purjehtiminen tarjoaa Oulun nuorille ja lapsille ainutlaatuisia kokemuksia ja antaa mahdollisuuden tutustua merikaupunkimme luontoon aitiopaikalta kesän edetessä.
Vaikka purjehdus on yksilölaji, on se myös mukavaa yhdessäoloa saman henkisten nuorten parissa.


Sailing Team Oulun junioritoiminta
STO on perustettu vuonna 2007 Oulun Merenkävijät ry:n, Oulun Purjehdusseura ry:n sekä Oulun Työväen Pursiseura ry:n toimesta edistämään purjehdusta ja veneilyä.
Seurat hankkivat vuonna 2019 STO:n tukikohdaksi Toppilan salmessa olevan vanhan palokuntarakennuksen, josta tuli Toppilansalmen Vesiliikuntakeskus, TSV. Keskuksesta on lyhyt matka merelle ja se soveltuu erinomaisesti junioreiden harjoitustoimintaan.
Tarkoituksena kohottaa toimintaan osallistuvien nuorten fyysistä kuntoa ja terveyttä, sekä herättää heissä oikeaa urheiluhenkeä ja pysyvää harrastusta purjehdukseen ja veneilyyn. STO:ssa ei ole henkilöjäseniä. Kilpapurjehtijat ja juniorit edustavat kaikki omia seurojaan.
Liity juniorijäseneksi
Jäsenmaksulla (10€) osallistuja saa IF-vakuutusyhtiön lajikohtaisen tapaturmavakuutuksen, joka on edellytyksenä harjoituksiin osallistumiselle.
Juniorijäseneksi liittyminen edellyttää vähintään 25 metrin uimataitoa. Lisäksi jäsenen tulee olla 7-vuotta täyttänyt.

Ilmoitukset ? halutaanko tämä osio vielä?
Lorem ipsum dolor sit amet 4
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Pellentesque vel velit quis nunc blandit porta in id sem. Fusce eget egestas nulla. Phasellus enim elit, dictum ac vulputate sed, bibendum ac…
Lorem ipsum dolor sit amet 2
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Pellentesque vel velit quis nunc blandit porta in id sem. Fusce eget egestas nulla. Phasellus enim elit, dictum ac vulputate sed, bibendum ac…
Lorem ipsum dolor sit amet 1
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Pellentesque vel velit quis nunc blandit porta in id sem. Fusce eget egestas nulla. Phasellus enim elit, dictum ac vulputate sed, bibendum ac…



